Osuuskunta Rohkean reunaan säännöt

1 § Osuuskunnan toiminimi on Osuuskunta Rohkean reunaan (Osk Rr). Osuuskunnan kotikunta on Tampere.

2 § Osuuskunnan toiminnan tarkoituksena on jäsentensä elinkeinon tukeminen ja markkinointi. Osuuskunnan toimialana on kustannustoiminta, viestintä-, konsultointi- ja koulutuspalvelut, toimituksellisen, graafisen, valokuvaus-, käännös-, taloushallinnollisen sekä hoitotyön myyminen, taidetoiminta, käsi- ja taideteollisuus, myymälässä tapahtuva myynti, maahantuonti ja vienti, tapahtumien järjestäminen ja tapahtumapalvelujen myynti, kielenkääntö- ja tulkkauspalvelut, catering- ja juhlapalvelut, atk ja multimedia sekä omavaraista elämäntapaa edistävien palvelujen sekä tuotteiden valmistus, myynti ja välitys.

3 § Osuuskunnan tarjoamia palveluja saavat käyttää hyväkseen muutkin kuin jäsenet, ellei hallitus toisin päätä.

4 § Osuuskunnan jäseneksi ottamisesta ja jäsenen erottamisesta päättää osuuskunnan hallitus. Osuuskunnan jäsenyys alkaa, kun hakemus on hyväksytty. Jäsen voidaan erottaa, jos hän on laiminlyönyt jäsenyydestä johtuvan velvollisuutensa tai toimii vastoin osuuskunnan yhteistä päämäärää tai etua. Mikäli henkilö aiotaan erottaa, tulee hänen saada siitä tieto vähintään 1 kuukautta ennen päättävää kokousta.

5 § Osuuskunnan jäsen on velvollinen osallistumaan osuuskuntaan yhdellä osuudella, jonka nimellisarvo on 150 euroa. Osuusmaksu suoritetaan viimeistään kuukauden kuluessa jäseneksi hyväksymisestä osuuskunnan pankkitilille. Osuusmaksulle maksetaan ylijäämästä osuuskunnan kokouksen vuosittain päättämä korko.

6 § Osuuskuntaan liittyviltä jäseniltä peritään hallituksen vuosittain vahvistama liittymismaksu. Liittymismaksu maksetaan kertamaksuna samanaikaisesti osuusmaksun kanssa. Liittymismaksua ei palauteta jäsenen erotessa osuuskunnasta.

7 § Jos jäsen tahtoo erota osuuskunnasta, tulee hänen ilmoittaa siitä kirjallisesti hallitukselle. Jäsenen katsotaan eronneen osuuskunnasta, kun sanottu ilmoitus on tullut hallitukselle tiedoksi. Osuusmaksu palautetaan jäsenen erotessa osuuskuntalain mukaisesti.

8 § Lisäosuusmaksua ei ole.

9 § Osuuskunnan jäseniltään ostamien palvelujen hinnat päättää hallitus. Yleisistä hinnoitteluperusteista päättää osuuskunnan kokous.

10 § Varsinainen osuuskunnan kokous pidetään vuosittain hallituksen määräämänä päivänä huhtikuun loppuun mennessä.

11 § Varsinaisessa osuuskunnan kokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
- valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri sekä kaksi pöytäkirjan tarkastajaa, jotka tarvittaessa toimivat ääntenlaskijoina
- todetaan, onko kokouskutsu toimitettu sääntöjen määräämällä tavalla ja onko kokous muutoin laillinen
- esitetään edellisen tilikauden toimintakertomus, tilinpäätös ja tilintarkastuskertomus
- päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta
- päätetään vastuuvapauden myöntämisestä hallituksen jäsenille, toimitusjohtajalle ja muille vastuuvelvollisille
- päätetään mahdollisen ylijäämän käyttämisestä tai tappion peittämisestä
- päätetään jäseniltä ostettavien palvelujen yleiset hinnoitteluperusteet
- määrätään hallituksen jäsenten ja tilintarkastajien palkkiot
- valitaan hallituksen jäsenet ja tilintarkastajat
- käsitellään aloitteet
- käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat

12 § Kutsu osuuskunnan kokoukseen on toimitettava jäsenille vähintään kaksi viikkoa ennen kokousta joko kirjallisena, sähköpostitse tai osuuskunnan verkkosivulla.

13 § Hallitukseen kuuluu vähintään kolme ja enintään seitsemän jäsentä. Heidän on annettava suostumuksensa tehtävään. Hallitus valitsee itselleen keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Hallitus edustaa osuuskuntaa ja johtaa sen toimintaa. Hallitus kokoontuu puheenjohtajan kutsusta ja on päätösvaltainen, kun yli puolet sen jäsenistä on läsnä.

14 § Hallitus päättää, miten sen valvonnassa hoidetaan osuuskunnan juoksevat asiat.

15 § Hallituksen tehtävänä on muualla säännöissä mainittujen tehtävien lisäksi:
- edistää osuuskunnan etua ja huolehtia siitä, että osuuskunnan hallinto, kirjanpito ja varainhoidon valvonta on asianmukaisesti järjestetty
- halutessaan valita osuuskunnalle toimitusjohtaja keskuudestaan tai ulkopuolelta
- ylläpitää jäsenluetteloa, johon on merkittävä osuuskunnan jäsenen nimi ja osoite, hänen osuusmaksujensa määrä sekä päivä, jona hän on tullut jäseneksi tai jäsenyys on lakannut.
- kutsua koolle osuuskunnan kokous ja valmistella siinä käsiteltävät asiat

16 § Osuuskunnan toiminimen kirjoittavat toimitusjohtaja ja hallituksen jäsen yhdessä tai kaksi hallituksen jäsentä yhdessä. Tarvittaessa nimenkirjoitusoikeus voidaan hallituksen päätöksellä antaa määräaikaisesti myös hallituksen ulkopuolisille osuuskunnan jäsenille.

17 § Mikäli osuuskunnalla on toimitusjohtaja, tulee hänen toimia osuuskuntalain, sääntöjen ja osuuskunnan kokouksen ja hallituksen ohjeiden mukaisesti. Toimiin, jotka osuuskunnan toiminnan laajuuden ja laadun huomioon ottaen ovat laajakantoisia, toimitusjohtaja saa ryhtyä vain, jos hallitus on hänet siihen valtuuttanut.

18 § Osuuskunnan tilinpäätöspäivä on kalenterivuoden viimeinen päivä.

19 § Tilintarkastus: osuuskunnassa on yksi tilintarkastaja ja hänellä yksi varamies. Tilintarkastajaa valittaessa on otettava huomioon tilintarkastuslain vaatimukset.

20 § Osuuskunnalla on lainmukainen vararahasto, jota kartutetaan, kunnes se on yksi sadasosa taseen loppusummasta, kuitenkin vähintään kaksituhattaviisisataa (2.500) euroa.

21 § Osuuskunnan tuottamasta ylijäämästä tehdään ensin lain edellyttämä siirto vararahastoon, kunnes se on karttunut täyteen määräänsä. Sitten maksetaan osuusmaksujen korot ja lopusta osuuskunnan kokouksen päättämä määrä investointeihin ja koulutukseen ja jäsenille palautuksena hallituksen päättämällä tavalla joko osuuskunnan jäsenille maksamien palkkojen suhteessa tai jäsenten maksamien osuusmaksujen suhteessa.

22 § Jos osuuskunta puretaan, omaisuuden säästö on jaettava osuuskunnan kokouksen päätöksellä jäsenille näiden maksamien osuusmaksujen suhteessa.

23 § Jäsenet eivät ole henkilökohtaisessa vastuussa osuuskunnan veloista ja sitoumuksista.

24 § Riidat osuuskuntaa koskevissa asioissa toiselta puolen osuuskunnan ja toisaalta hallituksen jäsenen, selvitysmiehen tai osuuskunnan jäsenen välillä ratkaistaan välimiesmenettelystä annetun lain mukaan.

25 § Näitä osuuskunnan sääntöjä voidaan muuttaa osuuskunnan varsinaisessa tai ylimääräisessä kokouksessa. Kutsu on toimitettava jäsenille vähintään kuukautta ennen kokousta. Sääntömuutos toteutuu kokouksen yksimielisellä päätöksellä tai kun hyväksymisen takana on vähintään kaksikolmasosaa (2/3) annetuista äänistä.

26 § Muutoin noudatetaan voimassa olevaa osuuskuntalakia.